Jangas Dolce Vita
 |
| Nuppu 6-viikkoisena |
kutsumanimi:
Nuppu
narttu
FIN52279/06
syntynyt
17.10.2006
isä:
McTwister's Wet
Wet wet
emä:
Jangas
Behaving Badly
kasvattaja:
Tiina Janka, Vantaa
omistajat:
Tiina Janka & Riikka & Pauli Sarsama, Vantaa
sukutaulu
Terveys:
lonkat A silmät ok
Tuloksia:
näyttelyistä ERI2.
Spa1 (hyväksytty taipumuskoe)
pentutesti
MH
luonnekuvaus
Pentueet:
Jangas F-pentue synt. 2.9.2010
Nupun galleriat:
Nuppu
MH luonnekuvauksessa © Kai Lindqvist
Nuppu
ui ja mökkeilee
Nuppu asui Vantaalla Riikan, Paulin ja heidän lastensa
Joonatanin ja Siljan perheessä. Nupusta on tarkoitus kasvaa
toimiva metsästyskaveri Paulille ja se
täyttääkin jo mainiosti seurakoiran ja
lastenvahdin virkaa ;)
Riikka ja Nuppu kävivät pentutreffeillä
harjoittelemassa niin näyttelyiden, tapakasvatuksen kuin
agilitynkin alkeita ja Nuppu on nimensä veroinen pieni
kullannuppu.
Juhannuksena 2007 Nupulle kävi vahinko sen juostua
emännän jalkoihin tämän kantaessa
tiskivesiä. Niinpä Nuppu sai vakavia palovammoja.
Onneksi suurin osa niistä on jo parantunut, mutta
selkään on jäänyt vielä
kämmenen kokoinen karvaton läikkä. Toipilas
on kuitenkin joutunut luonnollisesti pysymään eka
kesän kotosalla niin näyttelyistä kuin
taipumuskokeestakin. Nuppu on ollut perusterve koira ja selvisi
vakavista vammoistaan hienosti. Se on edelleen lapsellisen iloinen ja
luottainen walesilainen. Menestyvää
näyttelykoiraa siitä tuskin koskaan tulee, mutta
tärkeintä on kai itse tietää sen
olevan tasapainoinen ja kivan näköinen.
Nuppu muistuttaa todella paljon Kati-mummoaan ja on hyvin kiltti,
herttainen ja miellyttämishaluinen tyyppi. Se on todella
helppo ja kotioloissa aika rauhallinen koira, joka vapaana kulkiessaan
pitää hyvin kontaktia ja pysyy
lähellä, vaikkei jaloissa tallustelekaan. Jopa
vieraassa paikassa ja vieraiden ihmisten keskellä se jaksaa
keskittyä uuden oppimiseen. Nuppua on helppo motivoidalla
nameilla, kehuilla ja pallon heitolla. MH luonnekuvauksessakin se oli
hyvin leikkisä, varsin rohkea,
välinpitämätön
äänille ja aika sosiaalinen ihmisiä kohtaan.
Syksyllä 2007 Nupun perhe muutti isännän
työn perässä Irlantiin ja Nuppu
eleli Riikan vanhempien luona. Nyt perhe on taas
palannut kotiin, samoin kuin Nuppukin.
12.4.2008 Nuppu pääsi ensimmäiseen
näyttelyynsä, josta tuloksena oli hienosti EH1
palovammoista huolimatta :) Hyvinkään
näyttelyssä 19.10.2008 Nuppu palkittiin avoimessa
luokassa ERIllä ja sijoittui hienosti luokan toiseksi Gareth
Lawlerin arvostelemana.
Nupulla on hyvä luontainen haku, se pitää
luontevasti yhteyttä ohjaajaan ja nauttii
jäljestämisestä. Kesällä
2008 se pääsi viimein uimisen makuun, kun
edellisenä kesänä se oli
pidettävä poissa vedestä palovammojen takia.
Nuppu kantaa mielellään ja tuo aarteet
ylpeänä isännälleen. Nuppunen
selvitti taipumuskokeen ensi yrittämällä
25.7.2008 Marttilassa isäntänsä Paulin
ohjaamana. Tuomarina toimi Johanna Söderholm.
Kesällä 2008 Nuppu pääsi koittamaan
myös ensimmäistä
verijälkeäänkin ja oli todella lupaava
maavainuinen ja jälkitarkka
jäljestäjä.
Nuppu oli sijoituksessa ja sai ensimmäisen pentueensa eli Jangas
F-pentueen 2.9.2010. Pentue koostuu 4 uroksesta ja 4 nartusta ja
isänä pennuilla on Ranskasta tuotu "Masi" eli d'Ann
Cambris Button Nose.

Nuppu 2-vuotiaana (19.10.2008)

Nuppu ui ja noutaa
Nuppu noutaa laukaten (MH luonnekuvaus 3.5.08) © Kai Lindqvist

Nuppu 7 viikon iässä

Nuppu 12 viikon iässä

Nuppu 4 kuukauden iässä
Nuppu 10 kuukautisena

Nupun palanut selkä. Osa karvoista on jo kasvanut takaisin.

Nuppu 16 kk iässä ensimmäisen
(pika)trimmauksen jälkeen.