Lokakuun alussa 1998 lähdin Mouhijärvelle katsomaan kahta viiden kuukauden ikäistä walesinspringerspanielin narttupentua tarkoituksenani valita pentu itselleni. Toisin kävi: Kati juoksi suoraan syliini valiten minut. Siitä päivästä lähtien pieni walesityttö on ollut varjonani.

Kati on valtavan miellyttämishaluinen ja vilkas, ja siksi helppo kouluttaa. Myönnettäköön, että jääräpäisyys kuuluu kuvaan, mutta olen todennut senkin positiiviseksi ominaisuudeksi: pelästymisestä huolimatta neiti jaksaa jääräpäisesti yrittää uudestaan, harvoinpa se kerrasta luovuttaa. Omasta jääräpäisyydestäni riippuu, kumpi saa tahtonsa lävitse: Kati saa nukkua sängyssä, mutta joutuu tottelemaan käskyjäni vapautukseen saakka. Kati pitää yleisesti ottaen kaikista ihmisistä ja tervehtää heitä iloisesti, mutta lähtee pienestäkin vinkistä luokseni. Lenkkeillessä se on lähinnä välinpitämätön vieraita kohtaan. Äitini mielestä melkeinpä parasta Katissa ovat sen jalkahoitajan kyvyt; se näet nuolee ja samalla hieroo jalkapohjia.

Kotona Kati yleensä nukkuu sohvalla kainalossa, kokeissa ja koulutusviikonlopuissa ollessa se tuhisee jaloissani tai häkissä, mutta intoa työskentelyyn löytyy tarvittaessa. Ahnetta pientä koiraa on helppo motivoida, eikä se mene yllättävissäkään tilanteissa niin lukkoon, etteikö nami kelpaisi. Toisten koirien kanssa neiti on mitä helpoin, yleensä pelokkaat ja aggressiivisetkin koirat hyväksyvät Katin seuran sen ystävällisen lähestymistavan vuoksi. Vahtikoiran vikaa siinä kyllä on, muttei onneksi riesaksi asti. Walesineito on ensimmäinen koirani, jossa kaikki on ollut kohdallaan: se on reipas, rohkea, helposti motivoitavissa, ystävällinen ja koulutettavissa joka lajiin. Katin kanssa olen osallistunut ensimmäistä kertaa sekä tottelevaisuus- jäljestämis- metsästys että agilitykisoihin ja se on tietääkseni ainoa kaikissa lajeissa palkittu walesinspringerspanieli Suomessa! Lisäksi Katilla on ilmiömäinen taito saada minut hyvälle päälle pienillä tempuillaan ja herttaisuudellaan.

Olemmekin harrastaneet Katin kanssa kaikenlaista. Ensimmäiseen tottelevaisuuskokeeseen ilmoitin neidin 11 kuukauden ikäisenä, tuloksena oli ALO3. Seuraava koe oli 13.5.99 Tampereella, neiti toimi kuin unelma (perusasennot tosin olivat vinoja), pisteitä kertyi 180 neiti sai lisäksi KP:n ja sijoittui toiseksi alokasluokassa. Neljännestä kokeesta, joka järjestettiin kuumana kesäiltana 16.6.99 Tampereella tuli toinen ykköstulos (164p) ja siirto avoimeen luokkaan. Vuoden 1999 tuloksien perusteella Kati palkittiin vuoden aloittelevana TOKO-koirana sekä Springerspanielit ry:ssä että Lounais-Suomen Spanielikerhossa. Avoimessa luokassa takkusimme vuoden verran, jonka jälkeen pidimme kisatauon ja tammikuussa 2003 Kati saikin helposti ykköstuloksen ja siirtyi voittajaluokkaan. Täältä voit katsoa Katin TOKO-tulokset. Olen kirjoittanut aikanaan myös pakinan aiheesta Tokoilua (ja sekoilua) walesimaiseen tyyliin.

Jäljestyksen saloihin paneuduimme ensi kertaa Hämeen spanielikerhon Mejä-päivässä 5.6.99 Ruovedellä. Kesän harjoittelun jälkeen uskaltauduimme kokeisiin 1.8.1999 Pilkottuun Ruovedelle, tuloksena oli AVO3 ja Springerspanielit ry:n mestaruuskokeen kiertopalkinto avoimen luokan parhaalle springerille. Seuraava koe oli 12.9.1999 Vammalassa ja siitä Kati sai ensimmäisen ykköstuloksen 41p, tuomarina toimi Katri Mäkitalo. Kesältä 2000 Katilla on muutama kakkostulos, mutta jäljestys jäi kovin vähäiseksi juhannuksen tienoilla alkaneen niiskutuksen takia; ilmeisesti nenäpunkit piinasivat koiraa. Keväällä 2001 kävimme luultavasti viimeisissä jälkikokeissamme, joissa koira jäljesti hyvin kunnes löysi riistaa. Ja riistaahan löytyi useampaan kertaan, keksittyään metsästyksen ilot Kati ei enää jaksa metsässä keskittyä muuhun kuin siivekkäisiin. Täältä voit katsoa Katin MEJÄ-arvostelut.

Metsästyskoulutuksen olemme myös aloittaneet ja Katinka on luonnonlahjakkuus, kunhan vielä emännälläkin olisi taipumuksia. Ensimmäistä kertaa riistaa nähdessään Kati jo kantoikin fasaania ja jänöjussia, hankalinta on saada Kati pysymään lähellä sen haistettua linnut. Uskaltauduimme 21.10.2000 ensimmäisiin metsästyskokeisiin Mouhijärvelle ja Kati palkittiin kolmostuloksella (73 pistettä) emännän loistavasta häirinnästä huolimatta. Vuonna 2003 osallistuimme kokeisiin pariin kertaan, tuloksena kahdesti AVO3-palkinto (pisteet 81 ja 82). Arvostelut voit lukea täältä. Myös Katin lähisukulaisia on palkittu metsästyskokeissa ja käytetty menestyksekkäästi metsästyksen apuna. Suomessa viisi walesinspringerspanielia on saavuttanut käyttövalion arvon, näistä neljä on Katin lähisukulaisia: Katin isä Fin K&Mva Aki, isän sisko Fin Kva Amor, isänisä Fin Kva That Way Win Y Bangaw ja puoliveli Fin K&Mva That Way Wink Akimbo. Myös Katin puolisisarukset Fin Mva Sweetie-pie Famoso VOI2, Fin Mva Sweetie-pie Gideon AVO2, Iines AVO 2 102p ja Iita AVO2 ovat pärjänneet metsästyskokeissa.

Agility kuuluu myös yhteisiin harrastuksiimme. Kati on tosin aika pienikokoinen maxi-luokassa, mutta se on helposti ohjattavissa ja seuraa tarkkaan tekemisiäni radalla. Vahinko vain, että usein omat käskyni ja ohjaukseni tulevat myöhässä tai väärin. Osallistuimme kuitenkin ekoihin agilitykisoihin Turussa 29.4.2001, kummaltakin radalta saimme 20 virhepistettä, joista 15 kerääntyi pujottelusta. 16.5.2001 saimme ensimmäisen KUMA-tuloksemme tästä lajista, kun pujottelukin alkoi luonnistua. Toinen KUMA-tulos saatiin 6.12.01 Turusta. Ruotsissa oleskelun takia kisasimme vain kahdesti vuonna 2002, 20.10 saimme ensimmäisen nollaradan ja Kati sijoittui luokassaan kolmanneksi. Samalla saimme agility-SERTin ja siirryimme kakkosluokkaan kisaamaan. Maxi 2-luokassa kisasimme ensimmäistä kertaa helmikuun 2003 alussa Ahvenanmaalla ja saimme heti virheettömän radan ja 0-kuman sekä voitimme luokkamme. Tämän jälkeen Kati jäi mammalomille ja palasi kisaamaan vasta kesällä 2004, syyskuussa saimmekin toisen ja joulukuussa kolmannen luokanvaihtoon oikeuttavan 0-tuloksemme. Tammikuussa 2005 osallistuimme ensimmäisiin 3-luokan kisoihin ja heti toisesta kisasta saimme 0-tuloksen. 0-tuloksia 3-luokasta kertyi seitsemän kappaletta.

Kati on voittanut Spanieliiton Agilitymestaruuden 2005, Springerspanielit ry:n agilitymestaruuden 2005, Pennyn maljan (Lounais-Suomen Spanielikerho) 2004 sekä Hämeen spanielikerhon agilitymestarin tittelin vuosina 2004 ja 2005. Kati kisasi 2005 myös Janni Krögerin kanssa Agilityn nuorten SM-kisoissa ja koirakko sijoittui SM-3. 10-13-vuotiaiden ikäluokassa. Ei hullummin pieneltä walesilta ;-)

Kati ROP-veteraani 10-vuotiaana

Näyttelyssä Kati on ollut vain keskimäärin kerran vuodessa. Se on kuitenkin palkittu veteraaniluokassa SERTillä, ollut ROP- ja VSP-veteraani ja saanut myös nuorempana muutamia PN2- ja PN3-sijoituksia. Jos haluat lukea Katin arvostelut, niin ne löytyvät täältä.

Katin ensimmäinen pentue on syntynyt 14.6.2003. Pentuja syntyi 1 uros ja 3 narttua. Toisesta 3.1.2004 syntyneestä pentueesta olisin jättänyt Katin tyttären itselleni, mutta pentuja syntyikin pettymyksekseni 4 urosta. Onneksi pojista tuli varsin hauskoja pieniä veijareita. Lisää tietoja pentueista voit katsoa pentueet-sivulta. Sen verran kehuttakoon Katin jälkeläisiä, että niistä on kasvanut mukavia, tasapainoisia koiria, jotka ovat jo pärjänneet niin näyttelyissä kuin kokeissakin. Keväällä 2004 Katilta poistettiin kohtu. Vuonna 2006 Katista tulikin mummu, kun Täplä-tytär synnytti Jangas D-pentueen. Näistä pennuista Raisa jäi Katin seuraksi kotiin. Hemuli-pojan kolmen pennun synnyttyä on Katilla nyt kymmenen lastenlasta. Raisan synnytettyä Jangas E-pentueeseen peräti yhdeksän pennun katraan, siirtyi Kati jo isomummujen klaaniin.

Kati on osallistunut myös MH (mentalbeskrvining)- luonnekuvaukseen kesällä 2005. Se on varsin rohkea, saalisviettinen, halukas kantamaan ja osaa rauhoittua, kun mitään ei tapahdu. Toivottavaa olisi, jos se olisi vielä hieman leikkisämpi, kiinnostuneempi vieraista ihmisistä ja voisi se olla aavistuksen uteliaampikin. Luonnekuvauksen tulokset löytyy täältä.

Kati on vielä 10-vuotiaanakin tavattoman pirteä ja vilkas walesilainen. Se on ollut varsin terve koko ikänsä, joskin muutaman kerran selkä on vaivannut (toisaalta sen huono hyppytekniikka ja agilityn ahkera treenaaminen ovat varmasti tehneet osansa ja hieronta on auttanut). 4-5 vuoden iässä Katilta poistettiin muutama pahanlaatuinen kasvain ja nyt 10-vuotiaana mummolta löytyi taas pitkästä aikaa nisäkasvain.

Katie-beibin suloiset nappisilmät peittävät taakseen vilkkaan mielikuvituksen. Etenkin yhteiset automatkamme ovat olleet tapahtumarikkaita, välillä walesipentu riekkui olkapäälläni, välillä taas se yritti tunkea jalkoihini kesken ajon. Ensimmäisenä keväänään neiti lähti omatoimisesti ensimmäiselle uimareissulleen sorsan perässä Aura-jokeen (jonka "puhtaudesta" olen kuullut sanonnan, että se ei jäädy vaan hyytyy). Huonoksi onneksi Kati ui puukehikon kohdalle niin ettei se päässyt itse ylös vaan minä jouduin pelastustoimiin. Ajattelin pienen jäälautan olevan avuksi ja astuin sille: yllättäen huomasinkin olevani reisiä myöten jääkylmässä mutavedessä. Sain kuitenkin Katin rannalle ja nousin itse perässä kuuluvasti sadatellen, vettä saappaista löytyi litroja. Luonnollisesti olimme saaneet myös yleisöä rannalle. Kumma kyllä pieni pisamanaamani rakastaa nykyisin uimista, vaikka tämän kokemuksen jälkeen se vielä tippui pari kertaa laiturilta.