UUTISIA ja KUULUMISIA!



23.12.2003



Toivotamme hyvää joulua ja wauhdikasta uutta wuotta!



Kati-rouvan maha on kasvanut entisestään ja pentujen liikkeet tuntuvat jo kyljissä.
Vielä runsas viikko laskettuun aikaan.

Katin tyttären Yangan perheeltä saapui ihastuttava joulukortti:



5.12.2003

Kati on mitä ilmeisimmin tiineenä: maha on jo nyt pyöristynyt lupaavasti!
Pentujen pitäisi syntyä neljän viikon päästä eli vuoden vaihteessa.


8.11.2003

Kati astutettiin Halloweenina 31.10 Ruotsissa.
Katin ja Kennyn pentujen toivotaan syntyvän uudenvuoden tienoilla.
Lisätietoja suunnitellusta pentueesta löytyy pentuja-sivulta.


17.10.2003


Perhepotretissa tytär, emä ja isä

Yanga kävi toisen rokotuksen yhteydessä Turussa ja samalla reissulla lähdimme agilityhallille harjoittelemaan esteitä pennun kanssa. Putki, puomin alastulo, pikkuesteet ja keppien alkeisharjoitus sujuivatkin hienosti pennun kanssa.


4.10.2003

Kati palkittiin tänään avo3-tuloksella Virroilla metsästyskokeessa, pisteitä kertyi 81. Huonoa tuuriakin oli tällä kertaa mukana: Katin tuodessa fasaania minulle se karkoitti matkalta 3 fasaania eikä tottelevaisuus riittänyt siihen, että se olisi jatkanut noutoa lintujen noustessa siivilleen.


29.9.2003

Katin ja Harryn Yanga-tyttärelle ammuttiin sen ensimmäinen lintu: pentu ei ollut paukkuarka ja kantoi teertä ylpeänä isännälleen!




21.9.2003

Olimme Katin kanssa viikonloppuna Suomen ensimmäisessä pelkästään naisohjaajille järjestetyssä metsästyskokeessa Kauhajoella. Lauantaina Kati palkittiin Avo3 tuloksella ja saatuaan pisteitä 82, se oli toiseksi paras avoimen luokan koira (7 osallistujaa). Sunnuntaina ilmeisesti väsymisen takia haku ei oikein luonnistunut.


5.9.2003

Yanga eli Jangas Bending the Rules kävi Turussa rokotuksilla ja niinpä perheen naisväki kävi ilokseni myös meillä kylässä. Pentu oli kasvanut huimasti ja painoi jo yli 7 kiloa. Pentukarvakin oli jo melkein muuttunut kiiltaväksi ja tummaksi aikuisen karvapeitteeksi. Tapojakin neidille oli opetettu hienosti: luoksetulo, seuraamisen alkeet, paikallaolo ja tassun antaminen sujuivat hyvin. Hampaiden näyttäminen ei tosin sisukasta pentua oikein miellyttänyt. Kati ja Yanga leikkivätkin pitkät ajat yhdessä ja pennun väsyessä se vaan tyytyväisenä kolahti lattialle nukkumaan. Täplääkin näen viikoittain pentukurssilla ja se käyttäytyy yhtälailla hienosti ja tottelee isääntäänsä. Hepuleita pennut tosin saavat ja koittavat silloin upottaa naskalihanpaamnsa ensimmäiseen lähistöllä olevaan; oli se sitten koira, ihminen tai lelu.


31.8.2003

Katin puolisisko ja Harryn sisarentytär Iiris (Fin K&Mva Aki - Micarobian Eirlys) palkittiin tänään sertillä Vantaalla ja se voitti käyttöluokan. Tuomarina oli August De Wilde.


24.8.2003

Springerspanielit ry:n agilitytapahtumassa jaettiin ensimmäistä kertaa Agility-tulokkaan ja -mestarin kiertopalkinnot. Harry sijoittui toiseksi sekä Maxi-1 että Maxi-avoin luokissa. Avoin luokka on tarkoitettu 2- ja 3-luokassa kisaaville. Harrysta tuli Agility-tulokas, koska se oli 1-luokan paras springerspanieli ja avoimesta luokasta se voitti Pennyn malja-kiertopalkinnon ollessaan sen luokan paras spanieli.





23.8.2003

Katin puoliveli Fin K&Mva Akin poika That Way Wink Akimbo sai kolmannen Voi1-tuloksen metsästyskokeesta ja siitä tuli Suomen toinen Fin K&Mva!!


20.8.2003

Katilta poistettiin pimpsan vierestä pieni kasvain, joka osoittautui pahanlaatuiseksi. Aika näyttää uusiutuuko se, vai jäikö tämä ensimmäiseksi ja viimeiseksi.


9.8.2003

Viimeinenkin pentu lähti omaan kotiinsa. Nuori neiti lähti aina Ouluun saakka ja sai kutsumanimekseen Milla.





4.8.2003

Kolme pennuista lähti eilen uusiin koteihinsa, onneksi saan pitää Mussun vielä luonani viikon verran ;)
Perjantaina pennut pentutestattiin, kaikki olivat reippaita ja rohkeita, testin tulokset voit käydä lukemassa täältä.
Lauantai-päivä kuluikin metsästyskoulutuksessa Katin kanssa ja pitkän mammaloman jälkeen rouva yllätti minut iloisesti: vesinouto sujui mallikkaasti käteen saakka, laahausjäljeltä se löysi suoraan linnulle (ylösajosta istuminen tarvitsi pientä pakotetta) ja nouti heitetyn linnun aina käteeni saakka. Erillisillä rasteilla harjoiteltiin katsekontaktia ja ylösajosta pysähtymistä ja sain taas uusia hyviä vinkkejä näidenkin asioiden harjoitteluun. Myös Yanga-pennun isäntä Kaj lähti mukaan ja sai kuuleman mukaan paljon hyviä neuvoja Blomqvistin Kallelta.


26.7.2003

Miellyttävä ja vaativa viikko nuorisoleirielämää on taas takanapäin. Tällä kertaa nuoria oli mukana peräti 25. Toivottavasti ainakin neljä leiriläisistä osallistuu TOKO-mestaruuteenkin 10.8. Muutenkin kokeessa on vielä tilaa 20 koirakolle, tosin ilmoittautumispäiväkin menee umpeen vasta maanantaina.


12.7.2003

Katin emä Lyyli eli virallisesti Fin Mva Sweetie-pie Evita oli Vesilahden näyttelyssä sekä Rotunsa paras että ROP-veteraani vielä lähes kymmenen vuoden kunnioitettavassa iässä.


10.7.2003

Pentujen rekisteritodistukset tulivat kennelliitosta. Pentujen nimet ovat seuraavat:

uros Jangas Blame the Dog
narttu Jangas Behaving Badly
narttu Jangas Bending the Rules
narttu Jangas Beauty or Beast

Pentujen nimien historia juontaa televisiosarjaan Huonosti käyttäytyvät miehet, joita katsellessa tuli pakostikin Hartsa mieleen ja hymynkare suupieleen. Huvittavia tempauksia ja hölmöjä ideoita sarjassa kun riittää.


5.7.2003

Osallistuimme Harryn kanssa agirotujoukkueeseen Jyväskylässä. Vietimme mukavan päivän muiden walesilaisten ja niiden omistajien kanssa.

"Enkeleitä ja pikkupiruja"-joukkueessa kisasivat (vas.) Irma ja Fuuga, minä ja Harry, Atte ja Ansa sekä kuvasta puuttuvat Mia ja Noodi.

Aloittelevien joukkueessa nimeltä "Ankkalinnan väkeä" kisasivat (vas.) Anne ja Aku, Tiina ja Iines sekä Mia ja Saldo. Kuvassa Noodilla on hämäkiverkko selässä.


2.7.2003

28.6.2003 Harry osallistui Tampereella järjestettyihin Spanieleiden agility-mastaruuskisoihin Emma Bernoullin toimiessa ohjaajana. Vaikka koirakko oli harjoitellut vain kahdesti yhdessä ennen virallista kisaa, oli tuloksena 5 virhepistettä, hieman yliaikaa ja "Luokkansa parhaan spanielin"-arvo. Ei siis lainkaan hullummin!

Pennut senkun kasvavat ja voimistuvat. Muutaman hetken kerrallaan pentulaatikossa on jo aikamoinen vipellys. Muutimme tänään koko porukka Tampereelle suurempiin tiloihin.


16.6.2003

Kati synnytti 14.6. Pentue koostuu yhdestä uroksesta ja kolmesta nartusta. Kaikki ovat terhakoita ja Kati huolehtii katraastaan esimerkillisesti.


9.6.2003

Osallistuimme Harryn kanssa viime viikonloppuna Springerspanielit ry.n TOKO-viikonloppuun. Toivottavasti muillekin jäi tilaisuudesta yhtä mukava mieli, ainakin koirat tuntuivat hyvin viihtyvän Oittaan majalla.

Katin synnytys alkaa olla jo lähellä, maha on iso ja pentujen liikkeet näkyvät ja tuntuvat kyljissä. Painoa normaalisti 15,5 kg painoiselle neidolle on kertynyt noin 21 kiloa.


2.6.2003

Harry läpäisi luonnetestin 29.5 Turussa. Se sai spanielille varsin sopivat pisteet (yhteensä 95 p), niistä voit lukea enemmän Harryn omalta sivulta.

Kati on pyöristynyt entisestään ja nyt pentujen liikkeet tuntuvat jo masussa.

Osallistuimme Katin kanssa Karkun näyttelyn pukukisaan "(tonni)keijuina" ja sijoituimme neljänneksi. Pukukisaan perinteisesti haastetaan ihmiset: tällä kertaa Laineen Leena oli haastanut minut ja minun pitänee keksiä ensi vuodeksi sopiva haastettava...


22.5.2003

Katin maha on hieman pyöristynyt, pennut syntyvät toivottavasti noin 13.6.

Harry puolestaan parani käärmeenpistosta todella nopeasti.


11.5.2003

11.5. Hurja-Harry otti mökillämme yhteen kookkaan kyykäärmeen kanssa ja toinen poski ja kaula turposi kaksinkertaiseksi. Vertaapa kuvassa oikean ja vasemman puolista huulta niin huomaat eron, purukohta on kuvassa kirsusta hieman alas ja vasemmalle. Poikaparka joutui melkein kahden viikon antibioottikuurille ja sai kortisonia alkuvaivoihinsa. Tuntuu, että juodessa enemmän osuu maahan kuin suuhun, mutta hyvin tuntuu siitä huolimatta pojankoltiainen toipuvan.


26.4 Turussa saimme Harryn kanssa tähän saakka parhaan tuloksemme agilityn Maxi-1 luokassa: 6,97 virhepistettä. Noistakin virheistä saan täysin syyttää itseäni ja sairauden jälkeen huonoa kuntoani, pujottelussa viimeinen kep-sana unohtui ja Harry tuli pujottelusta ulos toiseksi viimeisestä välistä. Virheen korjaamiseen meni sitten muutama sekunti yliaikaa.


18.4.2003

12.4 Harry voitti TSAUn järjestämissä epävirallisissa agilitykisoissa Maxi-1-luokan virheettömällä radalla.
Tuomarina toimi Hanna Salonen.

11.4 Kati astutettiin, pentujen toivotaan syntyvän noin 13.6.

3.4 Harry kävi silmätarkastuksessa, silmät edelleen terveet.


30.3.2003

Olen sairastellut toista kuukautta, josta osan ajasta sairaalassa. Syynä yersiniabakteeri. Koiraparkani kuitenkin selvisivät lomakuukaudesta kunnialla ja pääsevät nyt pitkästä aikaa mukaan tapahtumiin.

Katin juoksu alkoi maaliskuun lopussa ja se on tarkoitus astuttaa Harrylla lähiaikoina.


8.2.2003

1-2.2.2003 Agilitykisat Eckerö, Ahvenanmaa

Kati sai ensimmäisessä kakkosluokan kisassaan nollakuman (=virheetön rata) ja voitti luokkansa.
Nyt tarvitsemme vielä kaksi nollakumaa sijoittuen kolmen parhaan joukoon, jotta nousemme Maxi3-luokkaan.
Harry suoritti kisoissa debyyttinsä: paras tulos oli 10 virhepistettä ja luokkavoitto.

25.1.2003 Turun kansainvälinen koiranäyttely

Harry palkittiin laatuarvostelussa erinomaisella ja oli valioluokan kolmas.


19.1.2003

Osallistuimme Katin kanssa tottelevaisuuskokeisiin 12.1.03 Jyväskylässä.
Tuloksena AVO 1 173,5 pistettä ja sijoitus toinen avoimessa luokassa.
Nyt Katilla on oikeus kisata voittajaluokassa!


21.12.2002

Agility-yhdistyksemme TSAUn epävirallisissa glögikisoissa 14.12 voitimme Harryn kanssa mölliluokan
virheettömällä radalla ja ajalla 26,61 sekuntia (ihanneaika oli 45 sekuntia).


12.12.2002

Kati osallistui neljättä kertaa näyttelyyn 6.12 Tampereella. Tuloksena PN3, tuomarina Vera Smirnova.


28.10.2002

Kati nousi kakkosluokkaan agilityssa 20.10.2002 saadessaan kolmannen KUMA-tuloksen ykkösluokista. Sijoituimme lisäksi kolmanneksi luokassamme (23 kisaajaa)! Kuten edellisestä saattaa päätellä, neidin muodot eivät ole lainkaan pyöristyneet, valitettavasti.


14.10.2002

Katin sulhanen Kenny (Clumbrolds Kilkenny) osallistui 6.10 ensimmäiseen viralliseen näyttelyynsä,
jossa se oli VSP ja palkittiin sertillä!


22.9.2002

Kati astutettiin Ruotsissa 17.9 ja 18.9.
Pentujen toivotaan syntyvän noin 19.11.2002. Katso lisää Pentuja-sivulta.




14.8.2002

Lounais-Suomen Spanielikerhon syksyn pentujen tapakasvatuskurssi alkaa 20.8.2002 Turussa.
Olen itse kouluttamassa ja otan vastaan ilmoittautumisia puhelimitse tai sähköpostilla.
Kurssimonisteisiin voit tutustua ennakkoon täällä ja lisätietoja löytyy L-SSK:n sivuilta. Tervetuloa!

TOKO-koulutusta pennusta erikoisvoittajaluokkaan löytyy Turussa 31.8-1.9.2002
Berit Niemen (omistaa mm. walesinspringeri Kans Mva Rwyn Lily of the Valleyn eli "Kielon", joka on springereiden TOKO-mestari 2001 ja spanieleiden TOKO-mestari 2002) tullessa
kertomaan palkitsemisesta, motivoinnista ja miten saada iloisesti toimiva koira.
Otan ilmoittautumisia vastaan myös tälle kurssille,
lisätiedot löytyvät ylläolevasta linkistä Lounais-Suomen Spanielikerhon sivustolta.


3.8.2002

Toissa viikon (21-27.7.2002) vietimme Spanieliliiton nuorisoleirillä, jossa toimin ohjaajana.
Harrykin pääsi pitkästä aikaa harjoittelemaan MEJÄ-jälkeä leirillä. Huomenna osallistumme Katin kanssa agilityn PM-kisoihin Lounais-Suomen Spanielikerhon joukkueen jäseninä Raisioissa.


25.4.2002
Perheemme kultainennoutaja Karvin Ella Ettan saavutti tänään kymmenen vuoden kunnioitettavan iän. Ehkä sisareni jaksaa kesällä viedä teräsmuorin vielä muutamiin näyttelyihin tai TOKO-kokeisiin?


12.3.2002

Harry palkittiin Springerspanielit ry:ssä vuoden aloittelevana TOKO-koirana viime vuoden tulosten perusteella.


9.3.2002

Jangas A-pentueen toivotaan ja odotetaan syntyvän noin 11. toukokuuta 2002.
Kati on astutettu 9.3.2002 Ruotsissa Clumbrolds Micklegate Bar:lla.


4.2.2002

Jangas A-pentueen pitäisi syntyä keväällä 2002.
Kati on tarkoitus astuttaa helmikuun aikana Ruotsissa Clumbrolds Micklegate Bar:lla.

Asumme kevään Ruotsissa Tukholman liepeillä Tranholmenin saarella, koska opiskelen kevään Tukholman yliopistossa, Suomeen palaamme toukokuun lopussa. Iloisen ja riehakkaan saariston lasten elämän arkipäivän ilot jakavat mukaan lähtenyt Saija ja hänen kaksi whippettiään Sissi ja Devi. Herra H alias Hidalgo elää siis kevään walesi-ja whippethaareminsa parissa.

Osoite on:
Tiina Janka c/o Elevant
Lärkstigen 62
18270 Stocksund
Sverige