Vi på Tranholmen



Mitä siitä seuraa, kun kaksi tunnetusti älykästä ja harkitsevaista nuorta naista lyö viisaat päänsä yhteen ja päättää lähteä opiskeluvaihtoon ulkomaille? Paljon paperisotaa, unettomia öitä ja hysteeristä nauramista tietysti.

Määränpääksi valittiin Tukholman yliopisto ja kuten aina hoidimme kaikki asiat viime tingassa. "Ei hoppu hyväksi" totesi Saijakin joka väliin. Hakukaavakkeet jätettiin sisään viimeisenä mahdollisena päivänä maaliskuussa, elokuussa rokotettiin koirat uudelleen ja vielä marraskuussa odoteltiin jonkinlaisen hyväksymiskirjeen kolahtavan postilaatikosta. Tulihan se loppujen lopuksi muutaman sähköpostiviestin siivittämänä.

Luonnollisesti siinä vaiheessa alkoi tulla jo kiire asunnonhankinnan kanssa, kuuleman mukaan Tukholmassa oli huonoin asuntotilanne vuosiin eikä neljä mukana matkaavaa koiraa yleensä helpota asiaa. Onneksi Saijan herra Nuupponen alias Teppo-staffi jäi sentään Suomeen huolehtimaan kotimaan järjestyksestä.

Internet osoittautui kuitenkin korvaamattomaksi avuksi, Dagens Nyheterin sivuilta löytyi sopiva hyvin persoonallinen asuinsija. Seuraava harmaita hiuksia aiheuttanut juttu oli koirien vasta-ainetestien ehtiminen ennen matkaa, EELA kuitenkin yllätti positiivisesti ja tulokset saapuivat muutamassa viikossa joulunpyhistä huolimatta. Asioilla on taipumus järjestyä, tuumasi taas filosofi Ahokas.

Kuin ihmeen kaupalla kaikki alkoi olla valmista lähtöä varten tammikuun alkupuolella. Pakkaminen ja vaatteiden pesu jäi luonnollisesti viimeiseen yöhön ja kuivatus tapahtui matkalla. Perjantai-iltana Saisku whippet-neitoineen kuitenkin rymisteli junalla Turkuun, jossa pakkasimme uskollisen pikkukoslani Tepan ääriään myöten täyteen. Walesikaksikolle jäi oma tilansa auton takaosaan, mutta jo kilometrin päässä kotoa ne roikkuivat pää tai takapuoli olkapäillämme. Turvallista matkantekoa!

Meillä oli varsin mainio matka laivalla, ihmisten kommentit olivat aika äänekkäitä hiippaillessamme pitkin laivaa neljän koiran ja häkin kanssa. Herra H ilmoitti mouruten vastalauseensa jäädessään tyttöjen kanssa hyttiin lähtiessämme syömään, mutta emme kuulleet kuulutusta: "herra Janka kaipailee perhettään hytissä 6419...". Kaikki siis hyvin siihen asti, hajuvesiostoksillakin käytiin, tosin varojen puutteen takia tuoksumme samalle tämän kevään.

Tukholmassa vaihdoimme kuskia, koska Saijan oli tarkoitus ajaa meidät ohjeideni mukaan Tranholmiin. Terttu Penelope Makkosen (= armas autoni, olemme siis Leilan ja Annukan ylimpiä ystäviä) ryypyn hallinta vain aiheutti toveri Ahokkaalle hieman päänvaivaa ja niin Tepa töpähti keskelle nelikaistaisen tien ohituskaistaa ja siinähän sitä sitten seisottiin, kunnes ystävälliset suomalaismiehet kiiruhtivat hätiin. Matka siis jatkui neiti Janka ratissa, päästiin vieläpä ajoissa perille Stocksundin rantaankin. Siinähän sitä sitten olikin hommaa raahata häkit, matot, vaatteet ja muut tavarat kärryllä saareen, vaivaiset 700 metriä matkaa ja lähes kokonaan ylämäkeä, koska asumme saaren korkeimmalla kohdalla.

Jotain hyötyäkin tästä kalliolla, kukkulalla asumisesta, meillä on näet uskomattoman upeat näkymät joka ikkunasta, olohuoneesta näkee Lidingön saareen ja jopa saapuvat Siljan laivat. Tosin vanhassa puutalossa on omat ongelmansa, pakkasilla myös sisälämpötila laskee helposti ja silloin turvaudumme takan lämmittämiseen. Kerran Saija savusti koko mökin lämmityksen temmellyksessä ja sai palohälyttimenkin huutamaan solkenaan.

Muutenkin asumisemme on kohtuullisen persoonallista, talvella saareelle kulkee siis silta, mutta auto jätetään mantereen puolelle Stocksundiin, joka on pullollaan toinen toistaan hienompia kartanoita ja linnoja. Kevään tullen meidän on opeteltava kulkemaan moottoriveneellä, silloin tosin pääsemme suoraan yliopiston rantaan omalla venhosellamme. Sisävessa ja -suihku sentään on, mutta suihkussa on käytävä kohtuullisen nopeasti, jottei tarvitse jääkylmässä vedessä kylpeä. Makuuhuoneita tosin on vain yksi ja siitä johtuen nukun olohuoneen puolella ensimmäiset kuukaudet. Saari on sen verran pieni, että kaikki tuntevat toisensa ja meillekin moikkaillaan reippaasti, aika näky taidamme ollakin koiralaumamme kanssa. Naapurin lapsetkin ovat alkaneet ahkerasti ulkoiluttaa koiriamme.

Hulluilla on halvat huvit, sanotaan. Saija sai Paulalta (entisen poikaystävänsä sisko ja nykyisen poikaystävänsä entinen tyttöystävä) muovisen "poikaystävän", jonka piti vedessä turpoaman. Tämä sikspäkin omaava poikaystävä ristittiin pian Leifiksi, koska meitä suunnattomasti huvitti Ruotsin Macissa mainostettava McLeif-hampurilaien. Leif laitettiinkin heti kylpyyn ja se alkoi hiljalleen kasvaa, valitettavasti vain toisen jalan kantapäässä oli valuvika eikä se turvonnut muun ukon kasvaessa. Tynkäjalkaisena Lefa sitten meitä viihdytti muutaman päivän, se oli milloin vesilasissa, milloin likoamassa olevassa puurokattilasa, välillä jopa vaahtokylvyssä tiskien seassa. Leifin kohtaloksi koitui pudotus liian kuumaan veteen, jolloin siitä tuli aivan lötkö ja akneihoinen. Nyt odottelemme uutta poikaystävää.

Ennen Ruotsiin lähtöä kirjoitin paikallisen walesikerhon Ninnille sähköpostia, että olemme tulossa. Tammikuussa sain kutsun lähteä paikallisten kerholaisten kanssa pizzalle suunnittelemaan kevään tapahtumia. Loppuillasta löysin itseni Ninnin kanssa tottelevaisuuskoulutuksesta vastaavan henkilön paikalta. Pieniä ongelmia vieraalla kielellä kouluttamisessa varmaan on, mutta keväällähän sen sitten näkee.

Säät ovat täälläkin olleet varsin vaihtelevia. Välillä heräämme lumipeitteiseen aamuun ja seuraavana päivänä on keväistä ja niin tuulista, että sillalla kävellessä tuntee olevansa huvipuiston viikinkilaivassa tai vesiliukumäessä laineiden pärskiessä sillalle. Liukkaat kelit ovat pahimpia, minulla on jo kyynärpää ja polvi mustana.

Matkalle lähtiessä hieman epäilytti, mitä neljän koiran kanssa asumisesta tulee kaksiossa, mutta hyvin on mennyt. Palelevat vipukat Sissi ja neiti Iippana makoilevat sohvalla peiton alla, ja Kati-walesi yrittää änkeä joukkoon tummaan. Vidal Sassoon, tuo hiuksistaan tarkka walesiherra, saa tyytyä kohtaloonsa maata lattialla, mutta ilmoittaa kyllä kovaäänisesti milloin joku vosuista meinaa tallata Herran ja Hidalgon letille.

Pieniltä huvittavilta sattumuksilta ei ole suinkaan selvitty, yhtenä iltana keitin teevettä niin antaumuksella maatessani sohvalla luomet silmillä, että kattilan pohjakin mustui. Saisku puolestaan astui keittiön lattiasta läpi kantapäällään, mutta nämähän ovat toki pikkuvikoja. Päivärytmi on asettunut aloilleen; aamupäivät ja osa iltapäivistäkin kuluu yliopistolla, illat kotihommissa ja koirien kanssa lenkeillessä. Muihin vaihto-opiskelijoihin ja opiskelutovereihinkin on tullut hiljalleen tutustuttua.

Keväällä on tarkoitus täälläkin juosta näyttelyissä ja muissa tapahtumissa tuttuun tapaan, mutta näin alkajaisiksi olemme vasta tutustuneet lähiseutuihin ja suur-Tukholman kartan kanssa etsineet koiranruokakauppoja ja muita putiikkeja. Näihin kuviin ja tunnelmiin siis lopettelen. Tjena!


Julkaistu Lounais-Suomen Spanielikerhon Lurppa-lehdessä 1/2002.