WALESINSPRINGERSPANIELI
- punavalkoinen veitikka Walesista



Walesinspringerspanieli erottuu hyvin maastosta punavalkoisen värityksensä ansiosta. Rotu vaikuttaa olevan yhtä vastakohtainen kuin värityksensäkin; toisaalta suloisia enkeleitä, toisaalta oikukkaita kuin pikkupirut, pisamat naamassa ja tassuissa tuntuvat puolestaan kertovan niiden ilkikurisesta huumorintajusta. Ahkera hännänheilutus kuvastaa rodun tarmoa työskennellä.


Hieman historiaa


Punavalkoisia spanieleita väitetään olleen Walesissa jo 500-luvulla ja rotu esiintyy sekä kirjoituksissa että maalauksissa läpi vuosisatojen. Näistä uskollisista lintukoirista löytyy varmoja tietoja aina 1500-luvulta saakka. Niitä onkin käytetty iät ja ajat väsymättömänä apuna linnustuksessa, jossa niiden tehtävä on ollut ensin karkottaa lintu metsästäjän ammuttavaksi ja sen jälkeen noutaa siivekäs. Ennen ampuma-aseiden kehittymistä spanielit toimivat reippaana apulaisena verkoilla metsästettäessä. Rotu tunnustettiin vuonna 1902 Englannin kennelklubissa, vaikka ensimmäiset yksilöt rekisteröitiinkin nimellä welsh cocker. Ensimmäinen rekisteröity walesinspringeri uros Corrin oli rodun ensimmäisen valion vuonna 1901 syntyneen Rover of Gerwyn isä.

Suomeen rotu rantautui vuonna 1967, jolloin of Skyway-kenneliin saapuivat yhteisellä nimityksellä Pomppiksiksi kutsutut sisarukset Mustela M Pomperipossa ja Mustela M Pompadour Ruotsista. Niiden emänemä Linkhill Five-to-One oli Ruotsin ensimmäinen walesinspringerspanieli. Sisarukset olivat oikeata rotutyyppiä ja saavuttivatkin Kansainvälisen muotovalion arvon aikuistuttuaan. Näistä kahdesta sekä saman kennelin of Tregwillym-tuonneista Englannista alkoi walesinspringerspanieleiden menestyksekäs kasvatustyö Suomessa. Muista paljon rotuun vaikuttaneista tuontikoirista mainittakoon Puolakkalaisten Kans Mva Dalati Dyma Fi sekä Tiina Mattilan Rwyn-kennelin Clumbroldsit Kans Mva C. Flitiga Lisa ja sen puoliveljet Kans Mva C. Purpurdöd ja Kans Mva C. Red Star. Myös Marjo Jaakkolan Kans Mva Delkens Turul on jättänyt paljon kauniita jälkeläisiä, eikä Marja Haapamäen urosta Kans Mva Envoytakaan sovi unohtaa. Suomalaisten kenneleiden sivuilla voi tutustua niiden historiaan ja samalla rodun historiaan Suomessa. Valitettavasti paljon rotuun vaikuttaneet kennelit of Skyway, Gritty's, Rwyn, Sprightly ja Sinsir eivät löydy kotisivujen joukosta. Valioita etsiessäsi, löydät näitä nimiä paljonkin. Nykyisin walesinspringereitä rekisteröidään parisataa kappaletta vuosittain.

Seuraavat viehättävät linkit valottavat welshien historiaa lisää.


Viehättävä pisamanaama

Walesinspringerspanieli on keskikokoinen punavalkoinen spanieli, uroksen tulisi olla noin 48 cm ja nartun 46 cm korkea. Painoa kertyy yleensä 15-20 kiloa. Rotu eroaa ulkonäöltään serkustaan englanninspringerspanielista lähinnä pienemmän kokonsa, värityksensä ja korviensa pituuden ansiosta. Welshin korvat ovatkin muihin spanieleihin verrattuna vaatimattoman kokoiset, karvaltaan lyhyeksi trimmatut ja viininlehden muotoiset. Kauniit ruskeat silmät antavat herttaisen ilmeen. Pää on keskipitkä, päälaki hieman pyöristynyt ja otsapenger selvästi erottuva. Kirsu voi olla musta tai lihanvärinen, silmät ovat keskikokoiset ja luomet tiiviit.

Karvapeite on näyttävä, mutta silti helppohoitoinen kiitos sen likaa- ja vettähylkivien ominaisuuksien. Likainen koira puhdistuu itsekseen kuivaessaan, mutta makuupaikalle jää pienoinen hiekkakasa. Pakkanenkaan ei innokasta jättilurppaa sisällä pitele, päinvastoin ne oikein nauttivat lumihangessa telmimisestä. Welshi kuuluu trimmattaviin rotuihin, joskin vain tassut, korvat ja kaula täytyy saksia siistimmiksi näyttelyyn lähtiessä, ja auttaahan se kurakeleilläkin!
Rotu on rungoltaan hieman korkeuttaan pidempi ja selkälinjan tulisi olla muista spanieleista poiketen kyljelleen käännetyn S:n muotoinen. Walesinspringerin tulisi olla vahva ja tiivis koira, joka on lihaksikas ja kestävä. Raajat ovat suorat ja vankat, käpälät tiivit ja pyöreät ns. kissankäpälät. Vaikka hännät on perinteisesti typistetty, ovat nyt esiin tulleet heiluvat hännät mukavan näköisiä rodulla. Pitkäkään häntä ei saisi nousta selkälinjan yläpuolelle.

Walesinspringereiden kuvia löytyy lisää näyttelyiden, sukutaulujen ja kuvagalleria yhteydessä. Sieltä löytyy moniakin valioita ja serti-voittajia.

Suomalainen rotumääritelmä



Energiaa ja elämäniloa



Luonteeltaan welshin tulisi olla kuin partiopoika: reipas, rohkea ja aina valmis seikkailuihin. Osa näistä hännäheiluttajista tuntuu rakastavan koko maailmaa, toiset ovat yhden ihmisen koiria ja ystävällisen välinpitämättömiä vieraita kohtaan. Welshi kohtaa elämän aina hyväntuulisena ja ryntää kaikkeen mukaan innolla. Hankkiessani welshiä luin Koiramme-lehden (nro 9/1993) rotuesittelystä lauseen, jossa kuvailtiin rotua tällä tavoin: "Walesinspringerspanieli, joka on luonteeltaan avoin, ystävällinen maailman metkujen äärellä, kestää muutoksia perheessä, asuinmuodossa, matkustustavoissa, mutta se ei tahdo kestää, ettei ole yhtään mitään." Se ratkaisi asian ja welshi asettui taloksi. Ja toden totta welshini, jotka joutuvat kestämään lähes joka viikkoista matkustelua näyttelyihin, kokeisiin, lapsuuden kotiini, kesämökille ja kyläpaikkoihin rakastavat sitä, eivätkä tunnu pitävän pahana reissaamista tai vieraita ihmisiä ympärillään niin kauan kuin olen itse mukana. Lisäksi welshi on tarpeeksi pieni, jotta sen kanssa on helppo kulkea linja-autossa ja junassa, mutta tarpeeksi suuri jaksaakseen liikkua ja urheilla enemmän kuin omistajansa.

Kuten joka rodusta löytyy toki welsheistäkin yksilöitä laidasta laitaan: on arkoja, paukkuarkoja, pelokkaita ja liian pehmeitä reppanoita sekä vastakohtana itsenäisiä, ylivilkkaita ja keskittymiskyvyttömiä koheltajia. Omistaja tietysti itsekin vaikuttaa paljon pennun kehitykseen eikä rotu sovikaan pelkäksi sohvakoiraksi. Suurin osa welsheistä on kuitenkin rotumääritelmän mukaisia ystävällisiä, luottavaisia, toimeliaita, vilkkaita ja helposti koulutettavia spanieleita. Myös ongelmanratkaisukykyä löytyy, välillä omistajan mielestä riesaksi asti, kun koira osoittaa luovuuttaan keksimällä vaihtoehtoisia toimintatapoja. Tapahtumarikkaan päivän jälkeen ne nauttivat sohvalla makoilusta omistajansa vierellä tai tämän jalkojen juuressa, ja usein ne tuhisevatkin kainalossa ketarat oikosenaan. Tyypillistä rodulle tuntuu olevan niiden ehtymätön halu osallistua kaikkeen ympärillä tapahtuvaan: ne seuraavat omistajaansa vessaan, tutkivat avattavien kaappien sisällöt ja yrittävät joskus jopa kivuta sisään. Niiden elämä tuntuukin olevan yhtä suurta seikkailua.


Hulvatonta harrastamista


Rotu ei ole jakautunut erillisiin näyttely- ja metsästyslinjoihin, vaan hyvällä tuurilla samasta koirasta saa toverin kaikenlaiseen harrastamiseen. Oma welshini vuonna 1998 syntynyt Sweetie-pie Kathy eli "Kati" lienee kuitenkin ainoa rodussaan, joka on palkittu kaikissa lajeissa.

Osa rodun edustajista saa edelleenkin tehdä sitä työtä, mihin ne on aluperin jalostettu. Suomesta löytyy kolme käyttövaliotakin: isä That Way Win Y Bangaw "Jesper" sekä sen pennut Amor ja Fin K&Mva Aki alias "Juri". "Jurilla" on myös metsästyskokeissa palkittuja jälkeläisiä. Walesia tulisi kouluttaa määrätietoisesti pennusta pitäen, koska se oppii (myös huonoja) tapoja helposti. Ahneina, monesti miellyttämishaluisina ja leluista innostuvina koirina niiden motivointi ja palkitseminen on helppoa.

Eniten näitä pisamanaamoja näkee näyttelyissä, joissa ne ovat varsin näyttävän näköisiä sileän turkkinsa, valppaan olemuksensa ja alati heiluvan häntänsä ansiosta. Kansainvälisiä muotovalioita, ryhmä- ja jopa BIS-voittajia löytyy rodun parista.

Myös jäljestämisvalioita löytyy useampiakin, jotkut tuntuvat olevan luontaisia jäljestäjiä, jotka nauttivat nenän käyttöä vaativasta työstä. Toisilla koirilla saattavat lintujen hajut viedä voiton jäljestämisestä, mutta opettamalla koiran ensin jäljestämään ja vasta sen jälkeen metsästykseen, voi samasta yksilöstä saada sekä taitavan jälkikoiran että metsästyskoiran.

Tottelevaisuuskokeissa welshejä näkee tätä nykyä harvakseltaan, vaikka tottelevaisuusvaliotakin löytyy vuosien takaa. Nykyisinkin ainakin yksi koira kisaa erikoisvoittajaluokassa ja useampiakin alempien luokkien kisailijoita näkyy toisinaan.

Agilityssa "walspa" on varsin mainio pakkaus, jolla yleensä riittää vauhtia. Pienille nartuille esteet ovat varsin korkeita ja se saattaa hieman hidastaa menoa. Ne ovat varsin hyvin ohjattavissa, mutta minkä nekään ohjaajan virheille mahtavat… Kolmosluokasta löytyy joitakin tämänrotuisia veitikoita ja alemmista luokista kohtuullisen paljonkin. Suomessa ensimmäinen agilityvalio antaa vielä odotuttaa itseään, vaikka Ruotsista niitä löytyy kaksin kappalein.

Yllättävän vähän ihmiset jaksavat harrastaa ja käydä kokeissa walesinspringerspanieleidensa kanssa, vaikka mielestäni niillä on mitä parhaat edellytykset metsästykseen, jäljestykseen, tottelevaisuuteen ja agilityyn. Olenkin koittanut kerätä kokeissa palkittujen koirien tuloksia sivuilleni kannustukseksi muille.


Terveys


Walesinspringerspanieli on varsin terve ja pitkäikäinen rotu, yli kymmenvuotiaat vanhuksetkaan eivät ole harvinaisia. Se kuuluu Pevisa-rotuihin ja niiltä tutkitaan silmät ja lonkat, vaikka ne aiheuttavatkin aniharvoin ongelmia. Tavallisimpia vaivoja ovat allergiat, joskin ne ilmenevät yleensä lievinä, eikä niitäkään tunnu olevan muita rotuja enemmän. Korvatulehduksetkaan eivät liene kovin tavallisia. Jonkin verran welshikannassa ilmenee myös kilpirauhasen vajaatoimintaa ja epilepsiaa, jotka kummatkin ovat onneksi kohtuullisen harvinaisia Suomessa. Ruotsissa rodussa on löytynyt vuosien varrella resessiivisesti periytyvää PNP-munuaissairautta kymmenkunta kappaletta, siis todella vähän sitäkin. Tavalliset silmätutkimukset eivät aina paljasta glaukoomaa tai ylimääräisiä ripsiä, viimeksi mainitut ovat aika tavallisia ja koiralla saattaa olla niitä vuosikausia ilman, että omistaja edes huomaa asiaa.


Kenelle rotu sopii?

Metsästyskoirana welshi on omiaan, vaikka ne eivät ehkä olekaan niitä kaikkein helpoimmin koulutettavia. Ylipäätään omistajan tulisi varautua siihen, että koira tarvitsee paljon tekemistä ja liikuntaa. Welshi ei ole turhan tarkka: se kyllä mieluusti jäljestää, hyppii agilityssa, tokoilee ja kulkee irti pitkillä metsälenkeillä. Ainoastaan remmissä lenkittämällä ei ainakaan nuorta yksilöä saa väsymään. Asuinpaikan kanssa ei ole niin tarkkaa: ne sopivat niin kerrostaloon kuin maallekin, vaikka toisinaan kuuleekin eroahdistuskoirista. Pelkästään pihan koristeeksi ne eivät sovi, vaan kaipaavat toisten koirien ja ihmisten seuraa. Muihin perheen lemmikkeihin ne tuntuvat sopeutuvan helposti. Lapsiperheessäkin ne ovat uskollisia ja ystävällisiä, vaikka silloinkin tulisi niiden lenkityksestä huolehtia.
Summa summarum: aktiivisille, ulkoilevalle ja harrastavalle henkilölle.


Heräsikö kiinnostuksesi rotua kohtaan?

Suosittelen vierailua Springerspanielit ry:n ja Spanieliliiton kotisivuilla. Harkitessasi walesinspringerspanielin hankintaa, voit myös lukea pakinan Huumorintajuinen walesinspringerspanieli?.


Kirjoja walesinspringerspanieleista:
Anne Walton: Welsh Springer Spaniel 1999
Haja van Wessem: Welsh Springer Spaniel 2000
The Welsh Springer Spaniel Club Book of Champions 1902-1992
Marianne Hermelin: Spanielboken 1966
Göran Hermelin: Spanielit ja noutajat 1972



Jos ja kun löydät sivuiltani virheitä, ole ystävällinen ja lähetä sähköpostia minulle, niin koitan korjata asian.